Saturday, June 10, 2017

HAAVEISTA, UNELMISTA

Minun unelmani on eristys, yksityisyys. Maja vuorella, ihanteellisesti aurinkoisella sijainnilla. Mökkini tönöttäisi kuusien siimeksessä. Anivarhain ovesta ulos astuessani jalkani kohtaisivat aamunkostean ruohikon, joka jatkuisi pienen aukion verran nuoreen, valonsäteet lävitseen päästävään koivikkoon. Venyttelisin unet kehostani, kuuntelisin mieli täyttyneenä havujen huminaa. Horisontissa siintäisi vuoria, joita utuisasti tuijottaessani ymmärtäsin yhtäaikaisesti sekä elämäni suuruuden että pienuuden. Sitten sipsuttaisin takaisin pikkuruiseen, mutta oleellisen kattavaan kyökkiini kahvia keittämään. 

Asumukseni olisi vaatimaton, mutta soma ja tyylilleni ominainen. Valkeat puuseinät, värikkäät ovet. Runsaasti ikkunoista sisään tulvivaa valoa. Maailmankartta, josta kävisi ilmi Afrikan mantereen todellinen koko. Retkiltäni keräämiäni simpukoita vanhan piirongin päälle aseteltuna. Olisin sen verran mukavuudenhaluinen, että keittiöni sinivalkoiseen keraamialtaaseen juoksisi vuoristovesi. Ulkokaton päällä koreilisi aurinkopaneeleja tarvitsemani energian tuottamiseen.

Pihamaalle muokkaisin vihannesmaan, jossa viljelisin kasvukauden sallimia juureksia ja vihanneksia. Jos mahdollista, sen viereen kuokkisin vielä muutaman mansikkarivin. Ehkä viinimarjapensaitakin. Ja omenapuun. Jos kehtaisin, palkkaisin jonkun pätevän myös toisenlaiseen maanmuokkaukseen; keitaaseeni koverrettaisiin skeittiallas, jossa haavoittaisin ihoani ja rikkoisin luitani vauhdin hurmassa.

Toivoisin lähitienoilta löytyvän pienen, kirkasvetisen vesistön, jonne voisin molskahtaa kippurarunkoisen puun oksilta, voltin ilmassa pyörähtäen. Jonka pinnan alla muuntautuisin merenneidoksi, ja kisailisin Ahdin valtakunnan nopeimman uimarin tittelistä.

Aurinko laskisi vuorien taakse, taivas maalautuisi joka ilta erilaiseksi. Yötaivas olisi tähtien täplittämä, ja minä sen hurmaama.

Haluaisin kirjoittaa elannokseni. Ehkä oivalluksia elosta, tai sitten sanoittaa mieleni kuvaelmat tarinoiksi. Runoja. Kantaisin mustakantista kirjaani kaikkialle, inspiraation iskiessä sanelisin sen sivuille ajatukseni ja tuntemukseni. Myöhemmin naputtelisin jo päässäni selkeämmiksi jäsentyneet lauseet kannettavan tietokoneeni arkistoihin.

Elooni kuuluisi ihmisiä, toki. Kutsuisin ystäviäni kylään yksityisyyteni, ja tapaisin heitä sen ulkopuolellakin. Eikä ole sanottua, ettenkö saattaisi jakaa majaani toisen kanssa.

Valtakuntaani ei kulkisi autoteitä, ei, sinne herrankukkaroon saisin patikoida kukkaketojen ja aarniometsien lomassa kiemurtelevia polkuja pitkin. Siellä olisin Luontoäidin lumoissa, hiljaisessa, hennossa hattarassani, jonne ei maailman kiire tai pahuus osaisi tietään kartoittaa. 

Tämä on minun haaveeni. Minä en kaipaa kaupungin vilskettä, en koulun kovaa penkkiä. En välitä materiasta tai meriiteistä. En väitä siinä olevan mitään väheksyttävää, yhtä kaikki ei se tunnu lainkaan itseltäni. Hidas, yksinkertainen, hassu ja hullunkurinen elämä huvittaa aidosti. Unelmani voi tulla toteen, kun oikein tahdon. Siispä aion tahtoa vielä hieman enemmän, ja astella hiljan kohti elämää metsänhenkenä, keijuna, heinähattuna kuin vilttitossunakin. 

Jooko?

No comments: